Pieni Elegia - Carita Holmström

Yks kaks Kaksi ensi askelta ja Kaadut, tulee mustelma Pieni on sun maailma Nouset Otat tukea sä karmista Ja varovasti askellat Pieni on sun maailma Pieni on sun maailma Joo maailma on Pieni vaan, on se pieni vaan Kyllä sä tulet vielä huomaamaan Että olennaiseen riittää tää Ei enempää Maailma on Pieni vaan, on se pieni vaan Kyllä sä tulet vielä huomaamaan Että olennaiseen riittää tää Ei enempää Yks kaks Ei se mulle riitä Tahdon mä elämältä enemmän Suuri on mun maailma Tai mä luulen niin Joskus vielä saavuttaisin kaiken Kunnes mä huomaisin taas valheen sen Et suuri on mun maailma Suuri on mun maailma Ei maailma on Pieni vaan, on se pieni vaan Kyllä sä tulet vielä huomaamaan Että olennaiseen riittää tää Ei enempää Maailma on Pieni vaan, on se pieni vaan Kyllä sä tulet vielä huomaamaan Että olennaiseen riittää tää Ei enempää Sillä olennaiseen riittää tää Yks kaks Turha on mun laskeakaan Aika tässä unohtuu Kun katson pientä maailmaas Naurat Sait aikaan kolme askelta ja Kätkyeeseen uinahdat Pieni on sun maailma Pieni on tää maailma Ja onnelle se on unelma Pieni maailma

(Säv. Bruno Zambrini Ruggero Cini, san. Juha Vainio [nimim. Jorma Koski]) Nukke pieni mun, Sinuun rakastun Nyt ja myös aina uudestaan. Nukke pieni mun, Aika haaveilun Pääty ei meiltä milloinkaan. Ethän koskaan luotain lähde? Viivy aina tässä vierelläin. Hyvä olla on näin. Nukke pieni mun, Sinuun rakastun Nyt ja myös aina uudestaan. Nukke pieni mun, Aika haaveilun Pääty ei meiltä milloinkaan. Ethän koskaan luotain lähde? Viivy aina tässä vierelläin. Hyvä olla on näin. Näin kun elää saa, En pyydä parempaa. Pieni kaunis nukke mun, Näin aina vain rakastun. Näin vain. Näin vain. Nukke pieni mun, Pysy kanssain kun Jälleen yö kylmä tulla saa. Nukke pieni mun, Hiljaa kumarrun. Silmäs nuo tähdet heijastaa. Ethän koskaan luotain lähde? Viivy aina tässä vierelläin. Hyvä olla on näin. Näin kun elää saa, En pyydä parempaa. Pieni kaunis nukke mun, Näin aina vain rakastun. Näin vain. Näin vain. Näin kun elää saa, En pyydä parempaa. Pieni kaunis nukke mun, Näin aina vain rakastun. Näin vain. Näin vain. Näin kun elää saa, En pyydä parempaa. Pieni kaunis nukke mun, Näin aina vain rakastun

(En Orihuela, su pueblo y el mío Se me ha muerto como del rayo Ramón Sijé A quien tanto quería) Yo quiero ser llorando en hortelano De la tierra que ocupas y estercolas Compañero del alma tan temprano Alimentando lluvias, caracolas Y órganos, mi dolor sin instrumentos A las desalentadas amapolas Daré tu corazón por alimento Tanto dolor se agrupa en mi costado Que por doler, me duele hasta el aliento Un manotazo duro, un golpe helado Un hachazo invisible y homicida Un empujón brutal te ha derribado No hay extensión más grande que mi herida Lloro mi desventura y sus conjuntos Y siento más tu muerte que mi vida Ando sobre rastrojos de difuntos Y sin calor de nadie y sin consuelo Voy de mi corazón a mis asuntos Temprano levantó la muerte el vuelo Temprano madrugó la madrugada Temprano estás rodando por el suelo No perdono a la muerte enamorada No perdono a la vida desatenta No perdono a la tierra ni a la nada En mis manos levanto una tormenta De piedras, rayos y hachas estridentes Sedientas de catástrofes y hambrienta Quiero escarbar la tierra con los dientes Quiero apartar la tierra aparte a parte A dentelladas secas y calientes Quiero mirar la tierra hasta encontrarte Y besarte la noble calavera Y desamordazarte y regresarte Y volverás a mi huerto y a mi higuera Por los altos andamios de las flores Pajareará tu alma colmenera De angelicales ceras y labores Volverás al arrullo de las rejas De los enamorados labradores Alegrarás la sombra de mis cejas Y tu sangre se irá a cada lado Disputando tu novia y las abejas Tu corazón sea terciopelo ajado Llama a un campo de almendras espumosas Mi avariciosa voz de enamorado A las aladas almas de las rosas Del almendro de nata, te requiero Que tenemos que hablar de muchas cosas Compañero del alma, compañero