Sinä vain (Vain elämää kausi 11) - Reino Nordin

Mä vannon vannon vannon Et huomena sekoiluni päättyy Mut jatkan jatkan jatkan Kunnes sun sydämmesi särkyy Kun riidellään, mä uhriudun Käytökselläni mursin sut Sanoit että sä luulit Että sä tunsit mut Oon niin pahoillani, Etten osannutkaan pysyy aloillani Kadun pahoi sanojani, Jotka sai sut kerään kamojasi Tulevaisuus oli meitä varten Mut löin sun selän seinää vasten Vielä ei ollut aika kirkonkellojen eikä lasten Hei älä ikinä enää Yhdenkään ihmisen anna Sua kohdella niinkuin mä kohtelin, Loukkasin ja haavoitin sua Älä rakasta ketään Joka voi olla niin julma Mä tiedän että mä loukkasin, loukkasin Ja haavoitin sua Toivon että hän pitää, Paremmin onnesta huolta Onnea matkaan, sinä ansaitset kultaa Kaivoin käteen taas saman kuvan Mietin et kuin pystyit ees rakastaan mua Olin kamala, samalla hajalla Kenenkään ei ois tarvinnu varastaa sua Nyt en voi palata majakan luo Mä kirjotan tätä ja samalla juon Joskus draamaa tahallaan luon Sulle kaikki aseet mun lyömiseen tavallaan suon Tiedän et loukkasin ja haavoitin Ilkeet sanat tikareiksi tarkoitin Ja vielä kaadoin suolaa haavoihin Tekisin kaiken toisin jos vaan voisin Paljon korjata tahtoisin Ja vielä yhden pyytäisin sulta älä koskaan rakasta ketään, Joka voi olla niin julma Hei älä ikinä enää Yhdenkään ihmisen anna Sua kohdella niinkuin mä kohtelin, Loukkasin ja haavoitin sua Älä rakasta ketään Joka voi olla niin julma Mä tiedän että mä loukkasin, loukkasin Ja haavoitin sua Toivon että hän pitää, Paremmin onnesta huolta Onnea matkaan, sinä ansaitset kultaa Toivon että hän pitää, Paremmin onnesta huolta Onnea matkaan, sinä ansaitset kultaa