Kertun laulu Annelista - Laura Hynninen

En, enhän muuta ma tahdokaan Kuin laulaa, laulaa, niin laulaa Kun laulut mun helkkyvät rinnassain Ja pyrkivät pitkin kaulaa Mitä voin minä sille, jos maailma Vain mulle se virsinä helkkää Jos rytmejä on ilot ihmisten Ja surut on sointua pelkkää Ja minkä mä taidan, jos elämä tää Vain mulle on suuri runo Mihin saimme me Luojalta langat vaan Ja Luojalta käskyn: puno Me punomme kehdosta hautahan Me punomme, puramme jälleen Kunis laulumme kuolema katkaisee Ja sen viemme me virittäjälleen Kuka viepi viisahan päätelmän Kuka piirteli pilkkataulun Kenen pivoss' on pieniä runoja vaan Kenen kädessä sankarilaulu Mut olkoon se tunnelma, kompa vaan Tai miehen mietelmä syvä Runot kaikki Luojalle kelpaavat Jos runo on muuten hyvä Ei huoli hän siitä, jos jossakin Ei yhtynyt tahto ja voima Kun tahto vaan oli oikea Ja aattehen aateloima Ja katso hän ei, jos kompastuit Sinä joskus riimien kiviin Kun loppu se oikein sointuvi vaan Ei kulje hän rivistä riviin Oi, auttaos Luojani sointumaan Mun lauluni loppu hyvin Oi, auttaos yhtenä heilumaan Mun lauluni latva ja tyvi Runon hyvän jos mistä sen katkaisee Niin runo on sentään runo Näin ystävä aina sä yhdeks puuks Ne sielusi säikeet puno! Me laulamme kehdosta hautahan Kuink' kauvan, tiedä me emme Paras aina ois sointunsa sommittaa Kuin oisi se viimeisemme